Kalmarin Unioni

Vaalityötä - mutta myös yhteistyötä vaalien välillä!

Yhdessä olemme enemmän!

Kansanedustajan työssä tarvitaan vahvaa tukiverkostoa. Olen iloinen ja onnekas, sillä ympärilleni on kerääntynyt iloinen, toimelias ja monipuolinen joukko tukitiimiläisiä, jonka kautta saan asioihin hyvän kosketuspinnan. Kalmarin Unionilaiset ovat laaja kirjo erilaisia, eri ikäisiä ja eri alojen ammattilaisia ja verkosto ulottuu maakunnan joka kolkkaan.

Kalmarin tukitiimin ydin esittäytyy:

"Tasa-arvoinen maakunta on vahva" kuvastaa Kalmarin unionin henkeä. Tiedämme Annen olevan eduskunnassa meitä varten ja edustavan näkemyksillään myös uudenlaista toimeliaisuutta asioiden eteenpäin viemiseksi.

Liity mukaan Kalmarin Unionin tukijoukkoon ottamalla yhteyttä sivun alareunan lomakkeella. Mukanaolo on maksutonta. Lomakkeella voit päivittää myös sähköpostiosoitetietosi, jotta saat Annen tiedoteposteja eduskunnasta.

Saara Patama ja Anne suunnittelemassa toimintaa Eduskunnan kuppilassa
Saara Patama ja Anne suunnittelemassa toimintaa Eduskunnan kuppilassa

Annen vaalipäällikkö Saara Patama on Saarijärveltä lähtöisin ja asuu tätä nykyä Helsingissä ja osittain Petäjävedellä. Aikaansaava agronomiopiskelija suorittaa parhaillaan korkeakouluharjoittelua Maa- ja metsätalousministeriössä. Saara on innolla mukana tekemässä asiantuntevaa kampanjaa.

"Annen asiantuntemus ja ahkeruus sekä maanläheisyys innoittivat mukaan tukijoukkoihin. Vaalipäällikön tehtävä on minulle uusi, aiemmin en ole vaaleissa mukana ollutkaan, mutta eiköhän tässäkin työ tekijäänsä opeta" Saara tuumailee luottavaisesti.

KU pj. Minna Häkkinen Annen kanssa
KU pj. Minna Häkkinen Annen kanssa

Tukiryhmän ydin on tukiyhdistys, jonka puheenjohtajana aloittaa vuoden 2019 alussa Minna Häkkinen Muuramesta. Minnalla on kokemusta ja näkemystä maataloustuottajien arjesta sekä kunta- ja maakuntapolitiikasta. Minna on ollut mukana Annen tiimissä mukana aivan alusta, vuodesta 2003 saakka vaalipäällikkönä.

Tukiyhdistyksen puheenjohtajuudesta väistyvä opettaja Laura-Liisa Hyytiäinen äänekoskelta jatkaa mukana yhtenä jäsenistä. "Elämäntilanteet vaihtelevat ja sen vuoksi on välillä hyvä ottaa eri rooli, tukiryhmässä ollaan kuitenkin edelleen vahvasti mukana" Laura-Liisa vakuuttaa.

Someen ja muuhun kampanjaan sparrausta tekee kinnulalainen Samuel Demarco. Hän haluaa maaseudun menestyvän ja näkee tulevaisuudessa paljon mahdollisuuksia. Hänen mielestään monipaikkaisuus ja omavaraisuus ovat tulevaisuutta. Samuel opiskelee hallintotieteitä Vaasassa ja hänet on valittu Keski-Suomen hyvinvointialueen lasten, nuorten ja perheiden lautakuntaan. "Anne on rohkeasti puolustanut maaseudun arvoja ja elämäntapaa silloinkin, kun se ei ole ollut trendikästä. Toivon, että hän saa jatkaa tätä työtä," Samuel tuumaa.

Pienviljelijä ja autoteknikko Jaakko Uusisalo kyyjärveltä tuo keskusteluihin mukaan väriä ja näkemyksiä sekä taustatietoja. "Anne on itsekin sanonut, että viisaus ei asu yhdessä päässä", hän korostaa, ja painottaa sitä miten tärkeää läsnäolo, kuunteleminen ja ihmisten aito kohtaaminen on.

Jämsäläinen yrittäjä Marjaana Nikoskinen on ollut mukana tiimissä mainontaa ja markkinointia suunnittelemassa "Odotettavissa on paljon hyväksi havaittua, mutta jotain uuttakin - on hyvä tärkeää miettiä, miten yhdistää Annen maanläheisyys ja aitous hänen asiantuntemukseensa niin että kummallekin on tilaa". Annen teemoista minulle läheisin on huolenpito lapsiperheiden hyvinvoinnista. Yrittäjyyden ja lapsiperhearjen yhdistäminen on haasteellista mutta antoisaakin!


Lisätietoja:

Vaalipäällikkö Saara Patama: 0440539285, saara.patama(a)gmail.com

KU:n pj. Minna Häkkinen: 0505969931, minnaehakkinen(a)gmail.com

Vpj. Jaakko Uusisalo 0400 809 170, sähköposti: jaakko.uusisalo(a)pp.inet.fi

jäsen Marjaana Nikoskinen 0407501503, sähköposti: marjaana.noponen(a)hotmail.com

tukitiimissä edelleen Laura-Liisa Hyytiäinen: 0405281393, lauraliisa.hyytiainen(a)gmail.com

KU tilinumero:  FI94 5135 0120 0139 97

Ota yhteyttä ja tule mukaan!