Mielipiteet, kolumnit

Lehtijutut, joita silloin tällöin kirjoitan

Keskustan perhepolitiikan juuret ovat syvällä. Olemme olleet luomassa niin kotihoidontukea, lapsilisää, vanhempainvapaita kuin päivähoitoa. Sipilän hallituksen aikana parannettiin äitejä työllistävien asemaa vauvarahalla ja pienen alun saimme myös kotona hoivaa tekevien eläkekertymälle.

Väki vähenee ja vanhenee maaseudulla. Se on uhka monille palveluille Keski-Suomen seuduillakin. Jopa osuustoiminnalliset yritykset vetävät kauppoja ja pankkeja pois isoihin keskuksiin. Valtionhallinnon palvelut, kuten poliisi ja kela ovat keskittyneet, mutta etäpäiviä on sentään. Uhkana on myös sote-palveluiden, palo- ja pelastustoimen sekä...

On ollut virhe poistaa erityistä tukea vaativien lasten oikeus pienryhmiin. Poliitikot niin oikealla kuin vasemmalla ovat hurahtaneet siihen, että kaikkien lapsien on tärkeää istua samassa luokassa. Olen toiminut tuki- ja sijaisvanhempana. Tiedän, että silloin kun lapsi tai nuori ei menesty isossa porukassa, se voi johtaa häiriökäyttäytymiseen. Se...

Mennyt vaalikausi on ollut hyvin poikkeuksellinen. Politiikka on välillä raastavan raskasta, mutta hienona vastapainona toimii pitkän puurtamisen ja vääntöjen jälkeen saatavat onnistumisen tunteet. Isoista asioista voi olla tyytyväinen. Pärjäsimme koronan kanssa, saimme parannettua Suomen turvallisuutta ja Suomi liittyy Natoon. Sote-mallissa, joka...

Suomessa on kannustettu siirtymään pois fossiilisista kannustein. Talojen remontteihin on saanut tukea. Nyt vihreät mepit sekä SDP:n Kumpula-Natri, kokoomuksen Sirpa Pietikäinen ja vasemmiston Silvia Modig haluavat pakkoremontoittaa suomalaiset kodit. Tämä on vastoin Suomen eduskunnan kantaa. Parlamentin esityksestä koituisi yli 20 miljardin lasku...

Kaikilla lapsilla ja nuorilla on unelmia. Osan on helpompi sanoittaa niitä ääneen sekä, osan taas on vaikeampaa saada omista ajatuksista selkoa. Ehkä unelmiakin pitää joskus houkutella hieman, ainakin jos niitä jossain vaiheessa on muiden toimesta lytätty, vähätelty, ohjailtu tai oltu kuulematta. Näitä lapsia pitää kuunnella erityisen herkällä...

Tankilla

17.03.2022

Hirvaskankaalla dieselin hinta on korkeampi kuin 95 E10. 98 E5 hinta on jo useilla asemilla yli kaksi euroa. Tämä on sietämätöntä autoa tarvitseville. Mistä tämä johtuu? Voiko asialle tehdä mitään?

Taksonomiasta

19.02.2022

Pidetään metsäpäätöksenteko kansallisissa käsissä. Vaaditaan vaikuttavuusarviot ennen päätöksiä. Huolehditaan perustuslain turvaamasta omaisuudensuojasta ja tyrmätään yksityiskohtainen kestävyyssäätely, mikä koskee meidän maa- ja metsätalouttamme.

Suurin ongelma suomalaisen maatalouden heikossa kannattavuudessa on tuottajahintojen matalat tasot. Oletko oikeasti tietoinen siitä, mitä alkutuottaja saa itselleen esimerkiksi maitolitrasta tai perunakilosta?

Jyri Häkämiehen (kok.) ollessa omistajaohjausministeri myytiin Kemira norjalaiselle Yaralle. Kemiraa ei katsottu strategiseksi omaisuudeksi, vaikka samassa kaupassa menivät Suomen ainoat fosforia tuottavat apatiittikaivokset Siilinjärvellä ja Soklissa. Viljelijät maksoivat muutamassa vuodessa lannoitteiden hintojen noustessa Yaralle takaisin koko...