Kirjoituksia

Ajatuksiani ja myös minusta kirjoitettuja juttuja

Maakunnallamme on monia uhkia. Pieniin kuntiin on tulossa valtionosuuksien menetyksiä, kun tasausjärjestelmää puretaan. Vahvasti porskuttavien kaupunkien verotulot halutaan pitää menestyvillä alueilla. Sote-palveluilla on vaara keskittyä, jos rahoitusvinoumaa ei oikaista. Tämä tarkoittaisi kylmää kyytiä niin Jämsässä kuin pohjoisessa...

Euroopan parlamentti hyväksyi viime viikolla ennallistamisasetuksen. Ehdotus ei vielä huomioi riittävällä tavalla Suomen ruuantuotantoon ja metsätalouteen liittyviä erityispiirteitä. Asetuskokonaisuus on epäselvä ja tulkinnanvarainen.

Julkaistun hallitusohjelman maa- ja metsätaloutta koskevassa osiossa on paljon hyviä ja kannatettaviakin kirjauksia. Ensinnäkin kotimaisen ruuantuotannon ja metsien merkitys yhteiskunnan peruspilareina on tunnustettu ja ymmärretty. Se on jo hyvä lähtökohta.

Yleisen elämänkokemuksen valossa pätee sääntö, ettei hyvin toimivaa järjestelmää tule rikkoa. Järjestelmiä olisi hyvä korjata vasta, kun niissä todetaan ongelmia. Mikä siis olisi vialla suomalaisessa apteekkijärjestelmässä? –Eipä varsinaisesti mikään. Hyvinhän se toimii. Ellei ongelmaksi lueta apteekkarien hyvää tulotasoa. Mikäli siinä on...

Suomeen tulee valmistella tuulivoimalaki, joka huomioi esimerkiksi suojaetäisyydet, lunastusasiat, purkurahastot, johtokäytävien kustannusten jaot, haittakorvaukset, ympäristöluvat ja melumallinnuksen ohjeiden päivitykset. Näin saadaan vähennettyä metsäkatoa sekä parannettua omaisuudensuojaa ja tuulivoiman hyväksyttävyyttä. Nykyään...

Keskusta on ainoana puolueena tehnyt linjauksen siitä, että etelän Helsinki-keskeiset ratahankkeet on laitettava jäihin. Tämä on tärkeää, sillä tienhoito maanteillä on edelleen retuperällä. Sain viime hallitusneuvotteluissa kammettua 800 miljoonaa euroa lisääperustienpitoon, mutta se ei riitä mihinkään, sillä korjausvelkaa on lähes kaksi miljardia....

Pienituloisilla eläkeläisillä on tiukkaa, kun ruuan ja energian hinta nousee. On tärkeää, että lähimmäisestä pidetään huoli ja autetaan myös vapaaehtoistyöllä.