Ennallistaminen ei saa jäädä hallituskriisien varjoon

01.08.2023

Euroopan parlamentti hyväksyi viime viikolla ennallistamisasetuksen. Ehdotus ei vielä huomioi riittävällä tavalla Suomen ruuantuotantoon ja metsätalouteen liittyviä erityispiirteitä. Asetuskokonaisuus on epäselvä ja tulkinnanvarainen.

Euroopan unioni vierittää ennallistamisen suurimmalta osin Suomen harteille.

Sitä ei tule hyväksyä. Ennallistaminen näillä konstein on kuin keisarin uudet vaatteet. Monimuotoisuutta rakastan, mutta idioottimaista toimintaa hämmästelen.

Ennallistamisessa ihminen yrittää palauttaa luonnon johonkin valitsemaansa ajankohtaan. Monikohan soiden ennallistamista vaativa on käynyt katsomassa ennallistetulla suolla raiskiolta näyttävää lopputulosta? Kaivinkoneilla ojiin mätettyjä puita, ruovittuja vesihautoja, pystyyn kuolleita puita, sotkettuja lakkamaita. Onneksi luonto korjaa satojen vuosien saatossa.

Kosteikkoviljelyn nimiin vannovat voisivat vettää kesäkukkaruukkujaan ja katsoa miten kukat kasvavat piripintaan vettä olevassa ruukussa.

Pelto-olosuhteissa eivät paljon vedenlaskut sadonkorjuun aikaan auta, jos kasvusto on nääntynyttä silloin kun veden saa armollisesti laskea. Ymmärtääkö turvepeltojen käytön rajoituksia vaativa vihervasemmistoporukka, että Suomen vastuu globaalin ruokahuollon turvaajana tulee kasvamaan?

Ei ole järkevää leikiskellä säävarmoilla turvemailla samaan aikaan kun maapallon nälkä lisääntyy.

Maan hallituksen toimintakyky on palautettava ja Suomen edun puolustaminen on aloitettava EU:ssa hallitusohjelman mukaisesti. Asetus lisäisi komission valtaa delegoitujen säädösten kautta.

Tätä ei pidä sallia. Komissiolle ei tule antaa määräävää asemaa ehdotettujen kansallisten ennallistamissuunnitelmien osalta.

On aivan ehdotonta, että ennallistaminen pysyy Natura-alueilla eikä koske kaikkea maankäyttöä. Epämääräinen luonnon käyttökielto-heikentämiskielto pitää pysyä romukopan pohjalla.

Ennallistamisen mittarit eivät voi olla yhtenäisiä koko Euroopassa. Tämän sanoo järkikin.

Suomen kantaa muodostettaessa suuressa valiokunnassa päähallituspuolueet äänestivät ennallistamisesityksen puolesta. Parlamentin ennallistamisasetusta koskevassa äänestyksessä osa hallituspuolueita edustavista mepeistä äänesti edelleen asetuksen puolesta!

Tiukassa äänestyksessä jokainen ääni olisi tarvittu kaatamaan vahingollinen esitys.

Ennallistamisasetuksen lopullinen muoto tarkentuu syksyllä komission, parlamentin ja jäsenmaiden neuvoston yhteisissä kolmikantaneuvotteluissa.

Varapuheenjohtaja Frans Timmermans valmisteli luokattoman huonosti esityksen. Vaikutusarviot olivat täyttä höttöä.

Suomen tulee vaatia, että myös epäsuorat vaikutukset arvioidaan ennen voimaantuloa. Miljardimenetykset ja työpaikkojen häviäminen ei ole pikkujuttu.

Toivon todella, että hallitus ymmärtää tämän tilanteen vakavuuden. Periksi ei pidä antaa!


Keskisuomalainen 22.7.2023