Lapsiperheiden puolesta

Kun 2003 lähdin ensimmäistä kertaa eduskuntavaaliehdokkaaksi, minulla oli yhtenä tavoitteena tasata vanhemmuuden kustannuksia. Tuolloin en päässyt vielä läpi, mutta 2007 tullessani valituksi huomasin saman tavoitteen toistuessa, että väki ei edes ymmärtänyt, mistä puhuin. Joku arveli, että olisihan se hyvä, kun isäkin maksaisi puolet lastenvaunuista. Kyse oli kuitenkin nimenomaan siitä, että äitiys on iloinen ja toivottu asia, mutta sen kustannukset kaatuivat äidin työnantajalle. Se pisti työnantajat varovaiseksi.

Ensimmäisellä kansanedustajakaudella arvovaltani ei oikein vielä riittänyt muutokseen. Tietoisuus synnytysikäisten naisten syrjinnästä ja vain pätkätöiden saamisesta vakituisen työn sijaan lisääntyi. Myöhemmin meitä vanhemmuuden kustannusten tasaamista vaativia oli jo aika joukko, mutta Kataisen ei lämmennyt. Kirjoitin 2013 Keskisuomalaiseen, että työnantajia pelottaa työllistää synnytysikäisiä naisia vakituiseen työhön ja ehdotin ratkaisua, joka pohjautui kustannusten jakoon. Jopa Keskisuomalaisen pääkirjoituskin kritisoi minua aiheesta.

Kaiken tämän jälkeentuntui hyvältä, kun Sipilä sitoutui vanhemmuuden kustannusten tasaamiseen ja viimein 30.11.2016 päätös hyväksyttiin. Nyt työnantajalla on oikeus 2500 euron kertakorvaukseen perhevapaista aiheutuvista kustannuksista. Korvausta voi hakea, kun äitiysrahakauden ajalta on maksettu palkkaa. Olikin jo aika taata nuorille naisille paremmat mahdollisuudet työllistyä.

Nyt haluan puuttua seuraavaan kiperään kysymykseen. Tiedän, että tässäkin saatan astua ay-osapuolien varpaille.

Ongelma on, että lastentarhanopettajien, erityislastentarhanopettajien ja päiväkodin johtajien suunnittelutunnit, eli niin sanottu SAK-aika, vievät aikaa lastenhoidolta. Kevään virka- ja työehtosopimusneuvottelujen mukaan viikkotyöajasta 5 tuntia on tarkoitettu "lapsiryhmän ulkopuoliseen varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen opetus- ja kasvatustyön pedagogiseen suunnitteluun, arviointi- ja kehittämistehtäviin sekä esiopetus- ja varhaiskasvatussuunnitelmien laatimiseen".

Suunnittelutunteja ei voi käyttää lasten vanhempien tapaamiseen, vaikka vanhempien kohtaaminen olisikin tärkeää. Ainakin osassa päiväkodeista suunnittelutunnit pitää käyttää päiväkodin tiloissa, jolloin toimistotilatarve päiväkodeissa kasvaa. Kotona tai kirjastossa työ voisi todellisuudessa sujua jouhevammin.

Suunnitella pitää, mutta lisäbyrokratia ei saa varastaa aikaa lapsilta. Mielestäni on väärin, jos varhaiskasvatuksessa mennään nyt entistä enemmän kohti johtaja-alainen-hierarkiaa. Se saa aikaan tunteen epätasa-arvoisuudesta työpaikalla. Syntyy tilanteita, jossa kesken päivätoimintojen toisen tutkinnon suorittaneet lähtevät päiväkodissa suunnittelemaan ja toisille jää vastuu lapsista.

Hallinnon on tapana paisua asiakkaan kohtaamisen kustannuksella. Helsingissä vanhempien kritiikkiin koulujen kynien ja kumien puutteesta vastattiin palkkaamalla uusi koordinaattori toimimaan välittäjänä vanhempien ja koulutoimen tiedonkulussa. Vanhemmat ärsyyntyivät ja seuraavat luvut tulivat ilmi: Helsingin koulutoimen hallinnossa oli 50-luvulla 6 henkilöä, joista kaksi tarkastajaa. 90-luvulla virkamiesten lukumäärä oli paisunut 450 henkilöön ja nykyään henkilöstöä on 650. Kuitenkin opetus tapahtuu edelleen luokissa!

Toivoisin, että varhaiskasvatuksessa mentäisiin kohti tiimityötä. Esimerkiksi tehtaissa tiimityö tarkoittaa sitä, ettei ole erillisiä väliportaan johtajia tai putki-, sähkö-, kunnossapito- ja valvontahenkilöstöä. Työtehtävät ovat moninaisia ja vastuu kannetaan yhdessä. Tehdas pyörii ja kaikille on tasaisesti mielekästä tekemistä. Osaaminen ja työn mielekkyys varmistetaan koulutuksin. Selvitään vähemmällä henkilöstöllä ja palkkaa voidaan maksaa enemmän. Töitä myös tehdään enemmän, kun sille on tarve.

Mitä tämä voisi tarkoittaa päiväkodeissa? Nykypäivää olisi, että kaikki työntekijät osallistuvat suunnittelemiseen ja toteuttamiseen tasavertaisina. Lasten kanssa olo olisi ensisijaista ja töihin kannustettaisiin silloin, kun kysyntä on suurin. Itsestäänselvyydet voisi ihan hyvin jopa kopioida henkilökohtaisiin opetustavoitteisiin. Jokaisen lapsen tuen tarpeen arviointi,tukitoimenpiteet ja niiden toteuttaminen olisi kaikkien yhteisistä näkemyksistä kumpuavaa.

Lasten hoito on ehkä vaativampaa kuin teollisuuslinjaston hoito, mutta onneksi meillä on maailman koulutetuin henkilökunta päiväkodeissa! Luulisin opetussuunnitelmista selvittävän ilman moniportaista johtajuutta ja määrittelyä siitä, kenen työtehtäviin lapsen nenän niistäminen kuuluu.

Haluan aikaa lapsille, ei papereille!