Metsästys on hyvä ja opettavainen harrastus!
16.11.2020
Metsästys on monien sukupolvien iloinen yhteinen ja opettavainen harrastus, jossa opitaan luonnosta, sen kiertokulusta, eläinten hyvinvoinnista ja siitä, mistä ruoka lautasillemme tulee. Metsästysseuroissa tehdään aktiivista riistanhoitotyötä ja on päinvastoin iloinen asia, jos jo nuoret ovat kiinnostuneet tästä kaiken ikäisille sopivasta harrastuksesta. Mukanaolo ei välttämättä tarkoita aseen käyttöä ja luvallinen, vastuullisen aseenkäytön opettelu on äärimmäisen tärkeä osa harrastusta. Tästä turvallisuudesta seurat ja vastuulliset lapsia metsään mukaan ottavat vanhemmat pitävät kiinni, välittäen samalla eteenpäin ylisukupolvisia taitoja.
- Ihmisiä pitää tutustuttaa, ei vieraannuttaa luonnosta ja sen lainalaisuuksista. Esimerkiksi hirvikannan säätely estää monia turhia kuolonkolareita. Samoin se mahdollistaa taimikoiden kasvun ja hiilen sitomisen. Kauheaa, jos näitä asioita ei ymmärretä, pohtii kansanedustaja Anne Kalmari
Metsästysseurat syöttävät riistaa, poistavat vieraslajeja ja vaalivat monimuotoisuutta. Se on porukka, joka saa luonnonhoidon rahoitusta siinä kuin muutkin luontojärjestöt, sillä näytötkin ovat suuret. Metsästys on myös eettistä - vapaana kasvanut riista pyritään ampumaan mahdollisimman tarkalla osumalla, ja eläin hyödynnetään kokonaan.
- Jokaisen, lihaa syövän ihmisen tulisi perehtyä siihen mistä hänen syömänsä ruoka tulee. Se ei tule muoviin käärittynä jauhelihana kaupan hyllystä tai kinkkusuikaleina valmispizzan päällä - eläinten kunnioittava kohtelu on avain asia ruoan kunnioitukseen ja ymmärrykseen, niin kotieläintuotannossa kuin metsästyksessä. Silmät ummistamalla ei aiheudu muuta kuin tietämättömyydestä johtuvaa kohkausta, Kalmari painottaa
Lisätietoja: kansanedustaja Anne Kalmari 050 512 2084
