Vuosi piirtyy lopuilleen ja minulla on hyvä ja kiitollinen olo
Olen kiitollinen äänestäjilleni, jotka antoivat minulle valtakirjan jatkaa työtäni eduskunnassa. Tiedän, että osa väestä koki, että Keskusta teki liian oikeistolaista politiikkaa eikä siksi voinut enää äänestää. Kieltämättä itsellänikin sydäntä riipoi välillä. Siksi tuntuu paremmalta, kun voimme nyt talouden tervehdyttämisen jälkeen keskittyä eriarvoisuuden vähentämiseen.
Olen kiitollinen, että perheeni on kulkenut kaikki politiikan vuodet mukanani. Ilman sitä en olisi jaksanut. Samoin olen kiitollinen siitä, että olen saanut olla terve - kropasta ja pääkopasta. Tämä työ on aika rankkaa henkisesti, eikä vain itselle vaan koko perheelle. Pitkiä päiviä, perheen joustamista, paljon vaatimuksia, riittämättömyyden tunnetta ja epäasiallisia solvauksiakin. Se kaikki kuuluu työhöni samoin kuin ilonhetket onnistumisista ja hyvä tunne siitä, että puolustan tukijoilleni tärkeitä asioita.
Puntaroituani asiaa olen kiitollinen myös siitä, että puolueeni on hallituksessa, vaikka dramatiikkaa on riittänyt. Olen tottunut tekemään asioita ja saamaan aikaan. Hallituspuolueena pystymme vaikuttamaan enemmän kuin oppositiossa. Laitoimme kovat ehdot hallitukseen menollemme. Niistä pidetään kiinni. Kaikkien päätösten täytyy tukea alueiden elinvoimaa ja voimavaroja sekä koko Suomen yhteyksiä ja hyvinvointia. Keskustan tavoite on rakentaa turvallista, työllistävää ja tasa-arvoista Suomea. Heikommista on pidettävä huolta ja elämisen edellytykset on turvattava koko maassa myös tulevaisuudessa. Valtion työpaikkoja on alueellistettava ja ruuantuotannosta on pidettävä huolta. Uskon ratkaisujen hakemiseen, en pelkkien epäkohtien toitottamiseen.

Olen kiitollinen, että sain viettää kesän, jolloin otin muutaman viikon irtioton politiikasta. Rakastan tavallisia asioita: kesäpääskyjen liverrystä, aidantekoa, kukkapenkin laittoa, maalausta, varaston raivaamista, marjastusta, kaunista Kivijärven maisemaa. Pidän yhä enemmän niistä hetkistä, jolloin voin kohdata aidosti ihmisiä - ystäviä, läheisiä ja uusia kasvoja. Meillä on nykyään ylämaan nautojen lisäksi loma-asunnon vuokratoimintaa ja ulkomaisia ihmisiä parveilee, aivan kuin tämä olisi suurikin kansainvälinen keskus! Maailma on ihana paikka!
Talvestakin olen kiitollinen. Liettuan pojat jättivät loma-asunnon rantaan lumiukon. Hömötiaiset - uhanalaiset kuulemma - valtasivat lintulaudan. Ja kohta laulamme taas yhdessä appiukon säveltämää joululaulua. On se vaan mahtava, että meillä on neljä vuodenaikaa.
Haluaisin pitää sinut mukanani kommentoimassa, kritisoimassa ja kannustamassa. Mukana uuden työlistan laatimisessa. Kaikki viisaus ei ole Arkadianmäellä. Otathan rohkeasti yhteyttä sinulle tärkeissä asioissa. Joskus asiat lupsahtavat malliinsa kuin itsekseen. Aina ei voi onnistua, mutta: "Mittään ei tapahdu, jos mittään ei yritä".
Rakkautta ja välittämistä joulun aikaan! Eteenpäin katsomista ja uusia tavoitteita uuteen vuoteen! Niitä haluan sinulle toivottaa halauksin:
Anne Kalmari
P.S. Jos haluat saada minulta säännöllisempää postia, laitathan sähköpostitietosi minulle osoitteeseen: anne.kalmari@eduskunta.fi.